Nykyään ihmiset eivät enää ole ainoita, jotka voivat pukeutua tyylikkäästi. Nykyaikaiset ja muodikkaat koiran vaatteet pitävätkin huolen myös siitä, että koirasikin on hyvin pukeutunut. Jos pidät muodista, niin voisit välillä panostaa myös oman rakkaan koirasi ulkonäköön, sillä koiranpannat ovat jo menneen talven lumia.
Jos taas luulet, että koiran vaatteet ovat pian menossa pois muodista, niin olet kyllä täysin väärässä, koska koirien vaatteiden valmistus ja myynti on lisääntynyt jatkuvasti samalla, kun vaatteiden suunnittelijat ovat luoneet uutta designia ja vaihtoehtoisia asusteita lemmikkien mukavaan ja muodikkaaseen pukeutumiseen.
Idea koirien vaatettamisesta ei ole kovin uusi, sillä useita erilaisia koirien vaatteita, kuten heijastinliivejä on ollut olemassa jo kauan aikaa. Nykyään lemmikeistä on kuitenkin tullut vahva osa perhettä ja monille koira eli ihmisen paras ystävä saattaa olla tärkein asia maailmassa. Ei ole siis ihme, että koirien erilaiset tarvikkeet, kuten koiran vaatteet ovat yleistyneet maailmalla viime vuosien aikana huomattavasti. Jatkuva kehitys lemmikkien muodin rintamalla onkin tehnyt mahdolliseksi sen, että sinä ja koirasi voitte olla aina olla tilaisuudesta riippumatta muodikkaita.
Koirien vaatettaminen yleistyi alunperin maailmalla Halloween juhlien ansiosta. Ihmiset pukivat perinteisen tradition mukaan päällensä mitä erilaisempia asusteita, kunnes joku keksi, että myös koirat voitaisiin pukea vaatteisiin. Vuosien kuluessa koirien vaatteet lopulta yleistyivät, eikä niitä enää pidetty päällä vain Halloweenin aikaan. Näin sai alkunsa uusi uljas muodin suuntaus, jonka vaikutukset varmasti tulevaisuudessa tulevat näkymään entistä enemmän myös päivittäisessä ihmisten ja koirien, sekä muiden mahdollisten lemmikkieläinten elämässä.
Koiran vaatteet sopivat ulkonäon parantamisen lisäksi myös muuhunkin. Ne voivat esimerkiksi pitää koirasi lämpimänä kylmien kelien aikana. Jos vaikka olet menossa ulkoiluttamaan koiraasi sään ollessa reilusti pakkasen puolella, niin tällöin voisit omin toimin turvata koirasi hyvinvoinnin ostamalla hänelle koiran takin, joka varmasti pitää rakkaan nelijalkaisen ystäväsi lämpimänä myös kovien pakkasten aikaan. Sateisten kelien aikana koiran ulkoiluttaminen on taas asteen verran ikävämpää, mutta koirien sadetakin avulla tämäkin ongelma usein on helposti ratkaisu.
Viileiden säiden varalle on olemassa myös erilaisia koirien paitoja ja housuja. Koirien asusteet eivät rajoitu vain vaatteisiin, sillä koirille on olemassa myös omia kenkiä. Koirille tarkoitettujen asusteiden löytäminen voi kuitenkin olla joskus vaikeaa ja aikaa vievää, siksi niitä kannattaakin etsiä internetin verkkokaupoista. Netistä voit helposti löytää koirien vaatteiden lisäksi myös muita koiratarvikkeita, kuten kaulapantoja, valjaita ja ruokakuppeja. Netistä ostaminen on usein helppo ja vaivaton tapa säästää rahaa. Tämän lisäksi voit säästää myös paljon aikaa ja vaivaa.
Koirien vaatteiden käyttö on parasta aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä sanonta vanha koira ei opi uusia temppuja pitää useimmiten paikkansa, jos koira on jo tottunut elämään ilman vaatteita. Kun totuttelet koiraasi käyttämään vaatteita, niin kannattaa yrittää tehdä ensimmäisestä kerrasta mahdollisimman mukava. Paras tapa on antaa koiran ymmärtää että vaatteet ovat vain osa mukavaa leikkiä. Voit aloittaa jollakin yksinkertaisella asusteella, kuten paidalla. Kun koira tottuu yhteen asusteeseen, niin kokeilla myös muita koiran vaatteita.
Joskus koira ei välttämättä kuitenkaan pidä vaatteesta, joten silloin kannattaa varmistaa ettei vaate esimerkiksi ole liian tiukka tai kuuma pitää. Silloin tällöin tulee vastaan varmasti myös koiria, jotka eivät koskaan totu vaatteiden käyttöön. Siksi onkin tärkeää antaa välillä periksi, eikä pukea koiraa väkisin. Kun opetat koirasi oikealla tavalla, niin hän rupeaa varmasti lopulta pitämään vaatteista. Muista, että koirien vaatteet eivät ole vain ulkonäon parantamista varten, vaan niiden avulla voit myös oikeasti parantaa oman rakkaan lemmikkisi elämää huomattavasti!

